torstai 27. tammikuuta 2011

lounasretki etelään

tästä viikosta tulikin sitten hieman erilainen kuin olin ajatellut. Tiistaina käväisin ystävä S:n kanssa lounaalla eräässä Viron parhaista ravintoloista (no, kunniamaininta vuonna 2009). Tajusin ravintolasta pois lähtiessä, että olin sitten näppäränä ja tyylitajuisena naisena vieraillut tuossa maineikkaassa ravintolassa goretex-kengissä. no väliäpä hällä, suomalaisethan tekee etelässä mitä suomalaiset tahtoo... vai miten se nyt menikään.

Alkudrinkiksi cavaa ja alkupalaksi borssikeittoa kera oliiviciapatan, pääruokana täytettyä porsaan sisäfilettä (täydellisen rose), mustajuurilastuja ja herkkusienipyrettä sekä timjamikastiketta. Olisin lisännyt kuvan mutta en ollutkaan jaksanut siirtää niitä vielä kamerasta koneelle.

Kotomaassa ei tämän tasoisiin ravintoloihin minun tilipussini kanssa olisi asiaa joten kiva kokemus ja makuelämyskin.

sunnuntai 23. tammikuuta 2011

itte tein



kyllä sitä pitää saada sellainen kakku kuin itse haluaa.

Maku on vielä parempi kuin ulkonäkö.

keskiviikko 12. tammikuuta 2011

prokrastinaatio

Myönnän harrastavani prokrastinaatiota. Usein ja varsin onnistuneesti. Tämän blogin kanssa se on myös onnistunut yllättävän tehokkaasti.

Töiden kanssa jopa vielä tehokkaammin. tai koulun.

Niille, joille asia ei ole tuttu ja myös niille joille se on tuttu suosittelen mielelläni Kathrin Passingin ja Sascha Lobon teosta "Elämä järjestykseen ilman rahtuakaan itsekuria". Jos millään viitsitte.

tiistai 4. tammikuuta 2011

hän on täällä taas/Hyviä aikomuksia

Lupasin (tai no lupasin ja lupasin), että ryhdistäydyn tämän blogini kanssa kun sellainen kerran on olemassa. Opintoihin liittyvä kehittymiskansio/sivusto/blogi ovat vain syöneet oikeastaan kaiken kirjoitusinnon viime aikoina. Kaikkien iloksi (?) opinnot alkavat tosin olla loppusuoralla, joten uskoisin, että jaksaisin taas tännekin jotain raapustella.

Ehkä. Toivoa sopii

Tervetuloa uuteen vuoteen!