Näytetään tekstit, joissa on tunniste ahiahiahi. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste ahiahiahi. Näytä kaikki tekstit

tiistai 4. toukokuuta 2010

sarvikuono olohuoneessa

olen vältellyt pitkään tätä aihetta. Mutta eilen, lääkärivisiitin ja verikokeiden jälkeen oli pakko suunnata apteekkiin sarvikuono-ostoksille. Eilisillan katselin tuota pelottavan näköistä muoviluomusta ja tänään pakotin itseni sekoittelemaan suolasta ja vedestä sopivaa lientä sarvikuonolle. Ja sitten vain huuhtelemaan. Kummasti olo helpotti, mutta hassultahan se tuntui, kovin hassulta. Olo sentään parani hetkessä.

tai sitten olon paraneminen korreloi suoraan siihen kouralliseen eri värisiä pillereitä, joita olin ehtinyt hieman aiemmin kitaani lappaa. Mistä näitä tietää.

torstai 1. huhtikuuta 2010

ylös ja alas

kyllä vain, täällä ollaan. Elämän vuoristoradalla.

Tässä välissä on aiheellista muistaa mainita, että Jenni Vartiaisen Seili-levy on ehkä parasta tänä keväänä.

Seilistä huolimatta tänään ahdistaa valtavasti. Kaikki, tasapuolisesti. Veriarvot on viturallaan ja hormonit heittelee. En jaksais pääsiäistä ja sukulaisia. Tahtoisin vain olla piilossa jossain, nukkua ja syödä B&J jäätelöä.