Viiu aasiakkaana

Tiedän olevani jokseenkin hankala asiakas. Yleensä säntään kauppaan tietämättä mitä tahdon, ja sitten kun myyjä ystävällismielisesti tulee auttamaan, annan niin moninaisia vinkkejä siitä mitä tahdon, ettei myyjä oikein tiedä mitä tuotteita tarjoaisi. Ja aina on jotain pielessä. Sanon, että tarvitsen kengät, että ei sillä niin väliä, että millaiset. Mutta kunhan ne ovat mustat ja korkea- tai matalakantaiset ja hyvät jalassa ja nätit, eikä välttämättä tarvitse olla nätitkään, kunhan on hyvät jalassa. Kun myyjä epätoivoissaan kantaa kenkiä neidin sovitettavaksi on jokaisessa parissa jotain vikaa. on liian korkeaa kantaa, liian tasapohjaa, liian leveää, liian mustaa ja liian kapeaa ja liian kallista. Lisäksi kengät ovat liian rumat, eivätkä ne ole kivat jalassakaan. Tästä syystä olen viime aikoina kävellyt elähtäneissä tennareissani. Ne on sentään kivat jalassa, tasapohjaiset ja hyvän väriset. Niiden ainoa heikkous on, että ne luultavasti pian lahoavat.

Sitten vastapainoksi ahdistun tyrkyttävistä sekä liian tehokkaista myyjistä. Liikkeeseen astuessa myyjä on kärppänä kysymässä kuinka voisi auttaa. Vaikka sanon, että ihan vain katselen ja myyjä kuittaa ”joo, kerro sitten kun tarvitset apua”. Kuitenkin myyjä jää välittömästi seuraavan hyllyväliin muka järjestämään vaatepinoa, minua se siellä kyttää kuitenkin, etten vain sattumalta työnnä mekkoa tai farkkuhametta vuorattuun kesäkassiini tai räi lattialle tai revi pelihousuja.

Ja kun viimeksi astelin kultasepänliikkeeseen ostamaan hopeista rannekorua, ihan itselle kerrankin. Sain palvelua vertailtuani omatoimisesti mallistoa hyvän aikaa, sitten katseltiin myyjän kanssa yhdessä, myös niitä alehyllyn tuotteita. Kun olin vihdoin valintani tehnyt, oli myyjä salamana paketoinut korun ja iski hinnan tiskiin. Tässä välissä en ollut ehtinyt kertoa, että voisin vielä lisäksi ostaa rannekellon, mutta myyjä näytti niin tympeältä, että totesin paremmaksi maksaa ostokseni ja siirtää rannekellon hankintaretken myöhempään ajankohtaan. On muuten vieläkin ostamatta.

Sietämätön saatan olla myös kampaajien mielestä. kampaajalle täytyy päästä juuri silloin kun siltä alkaa tuntua, minulla ei ole aikaa odottaa viikkoa, vaan valitsen kampaajan sen mukaan, missä on samalle päivälle vapaita aikoja. Yleensä ilmoitan vain tarvitsevani kokonaan uuden pään, ja kun kampaaja alkaa ehdotella kauden muotileikkauksia ja monivärivärjäyksiä, permanenttia tai hiustenpidennystä ilmoitankin, että otetaan vaan ihan vähän latvoista pois.

Tilanne oli huolestuttavampi silloin kun suosin lyhyempää hiusmallia, sillä joka kerran kampaajalle piti tarkasti selittää mitä halusin, takaa oikein lyhyeksi ja edestä saa jäädä pidemmäksi, tai sitten vähän sellaista rockhenkistä eriparihiusta ja pikkuisen epätasaisuuksia ja kerrostusta, sitten jäin vain odottamaan sydän syrjälläni, että osaako kampaaja toteuttaa toiveeni kuvailun perusteella. ja muistan eräänkin kerran kun kampaajareissun jälkeen kuljin kuukauden hattu päässä, koska takatukkani oli jätetty pitkäksi ja otsahiukset nyrhitty niin lyhyiksi, että vaikutin lähinnä vajaaälyiseltä Ehkä kampaaja päätti antaa painajaiselle pikku opetuksen, hänellähän ne sakset oli.